141

Sonja Perttula

Hei! Olen Sonja Perttula, Porvoon kaupunginvaltuuston varavaltuutettu, suomenkielisen koulutusjaoston jäsen ja tarkastuslautakunnan varajäsen. Olen ammatiltani kokki, myyjä, autonasentaja ja taksikuski.  Ja sen lisäksi kyläaktiivi.

Minulle tärkeitä ja lähellä sydäntä olevia asioita ovat lapsenlapset, perhe, koti, maaseutu ja isänmaa.  Harrastuksiani ovat keramiikka, maalaaminen, kutominen, korujen teko ja puutarhan hoito.

Olen maalaisjärjellä asioita ajava henkilö, joka arvostaa avointa ja rehellistä päätöksentekoa.

Jatkan työtäni kylien elinvoimaisuuden ja kyläkoulujen säilymisen puolesta. Myös muut kylien palvelut säilytettävä. Tontteja on saatava enemmän myyntiin, kaavoitus on laitettava kuntoon. Samoin kunnallistekniikat tonteille kuntoon ja tontit myyntivalmiiksi.  Olen nyt kohta neljä vuotta jatkanut taistelua päivänpolitiikassa Porvoon kylien ja maaseudun puolesta – ja sitä ennenkin koko elämäni, vaikka en polittisesti. Minulla oli kunnia äänestää ja painaa nappia kaupunginvaltuustossa kokouksessa kyläkoulujen säilyttämisen puolesta. Ja näin painan jatkossakin, jos te annatte minulle mandaatin. Haluan seuraavatkin neljä vuotta puolustaa kyliämme.

Porvoota pitää kehittää tasapuolisesti: sekä ihania kyliämme ja haja-asutusalueita että kaunista kaupunkiamme. Yksityisautoilua ei saa hankaloittaa eikä sen kustannuksia lisätä. Tarvitaan enemmän ilmaisia parkkipaikkoja Porvoon keskustaan. Sairaalan yksi parkkialue voisi olla ilmainen. Teiden kuntoa maaseudulla on parannettava. Ylipäätään kaupungin pitää tarjota kaikille alueille tasapuoliset, sujuvat ja laatuisat palvelut.  

Ikäihmisten on saatava arvokasta hoitoa ihan loppuun asti. 

Ei haihatteluille!  Minua saa vetää hihasta ja tulla juttelemaan Porvoon Kylien teltalle. Saa myös laittaa sähköpostia tai tulla kurkkaamaan Facebook-sivujani!